Suomalaisen luontosuhteen diskurssit ja paikkaan sidottu merkitys

Tutkimusta luontosuhteesta yhdistettynä taideilmaisuun

Pyhä paikka? -hankkeessa yhdistetään poikkitieteellistä ympäristötutkimusta ja esittävää taidetta. Taide ja tiede limittyvät toisiinsa yhteistyön, keskustelujen ja tulkinnan avulla. Hanke selvittää suomalaista luontosuhdetta kuvaavien ja ohjaavien luontokäsitysten kirjoa haastattelu- ja kyselytutkimuksen sekä paikkakohtaisen esityksen keinoin. Hankkeessa luotiin kesällä 2020 luontoon sijoittuva teos, joka ilmentää luontosuhteen erilaisia muotoja, haastaen esiintyjiä ja katsojia pohtimaan omaa kokemustaan ja tulemaan tietoiseksi ajattelustaan ja uskomuksistaan.

Hankkeessa yhdistyy luonnontieteellinen, yhteiskuntatieteellinen ja humanistinen tutkimusote, mikä näkyy erilaisina tutkimusmenetelminä. Luontosuhteen moniulotteisuutta tarkastellaan käytännön tasolla tapaustutkimuksen keinoin: hankkeeseen valittiin yksittäinen tutkimuskohde, Hitonhaudan rotko, jonka luontoarvoja selvitettiin tarkemmin ja joka toimi hankkeessa laadittavan esityksen näyttämönä. Hankkeessa on selvitetty tutkimuskohteen kulttuurisia arvoja ja yhteiskunnallista roolia avainhenkilöiden haastatteluiden ja kirjallisten dokumenttien avulla. Ihmistieteellistä aineistoa ovat myös hankkeen tutkijoiden ja esiintyjien reflektiopäiväkirjat ja esitysten yleisöltä kerättävä sanallinen palaute ja haastatteluaineisto.

Hankkeessa toteutettiin myös julkinen internet-kysely, jonka avulla kerättiin laajempi määrällinen aineisto suomalaisten luontosuhteen eri muodoista.

Tutkimusaineistoja analysoidaan laadullisesti ja määrällisesti. Tavoitteena on hahmottaa haastateltujen ja kyselyyn vastanneiden keskuudessa esiintyvää luontosuhteeseen liittyvien diskurssien kirjoa.

Mikä ihmeen diskurssi?

Yhteiskunnan arvot ja normit heijastuvat luontoon ja ympäristöön liittyviin diskursseihin; käsitykseemme luonnosta ja luontosuhteeseemme. Pyhä paikka? -hanke lähtee oletuksesta, jonka mukaan on mahdollista löytää useita erilaisia luontosuhdetta kuvaavia ja ohjaavia diskursseja. Diskurssilla tarkoitetaan sosiaalisesti jaettua ja jäsennettyä käsitystä, joka ilmenee tietynlaisena näkökulmana ja ymmärryksenä ja niistä kumpuavina tekoina. Esimerkiksi osa luontosuhteen diskursseista kannustaa kestävään elämäntapaan ja luonnon arvostamiseen, osa ei. Oletettavasti nämä arvomaailmat eroavat toisistaan siinä, miten ne määrittelevät luonnon. Jotkut diskurssit painottavat ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä, kun taas hyötyajatteluun pohjautuvat luonnonvarojen käytön näkemykset perustuvat vastakkainasetteluun ihmisen ja luonnon välillä ja asettavat ihmisen keskiöön.

Yhteisöllisesti jaetut arvot ja niihin liittyvät diskurssit voivat olla formaaleja eli lakeihin kirjattuja, tai informaaleja eli vapaammin arjessa ilmentyviä. Tyypistä riippumatta luontoon liittyvät diskurssit ovat suorassa yhteydessä luonnon monimuotoisuuden säilymiseen tai katoamiseen. Mikäli havaitaan, että formaalit ja informaalit diskurssit ovat voimakkaasti ristiriidassa keskenään, voidaan ennakoida yhteiskunnallisen arvomurroksen tapahtumista. Toisaalta arvomurroksella on myös henkilökohtaisen tason vaikutuksia, joista monet ovat vahingollisia yksilön hyvinvoinnille. Tästä esimerkkinä voidaan pitää voimakasta ilmastoahdistusta, jossa ihminen kokee syvää ristiriitaa omien arvojensa ja ilmastonmuutosta edistävien vallitsevien yhteiskunnallisten käytänteiden välillä.

Taiteen avulla syvällisempää ymmärrystä

Taide on yksi keino käsitellä ilmastoahdistusta ja muita luontosuhteen ulottuvuuksia. Taide voi toimia keskustelun avaajana ja reflektion välineenä, uusien näkökulmien ja toivon tuojana. Taide vetoaa kokijansa tunteisiin ja aktivoi katsojien ja osallistujien omakohtaisia kokemuksia. Yhteistyö taiteilijoiden, luonnontieteilijöiden ja ympäristötutkijoiden kesken mahdollistaa sen, että tutkimustietoa voidaan tulkita ja kuvata taiteen keinoin. Pyhä paikka? -hankkeessa tarkastellaan taiteen merkitystä luontosuhteen ja siihen liittyvien tunteiden herättämisessä ja ilmaisussa. Hankkeessa pääasiallisina itseilmaisun välineinä käytetään tanssia ja kirjallista sekä keskustelevaa sanallista ilmaisua.

Hankkeen taiteellinen osuus on prosessi, joka rakentui buto-tanssikurssista, esitettävän teoksen harjoitusprosessista ja itse esityksistä osana Jyväskylän Kesä –kaupunkifestivaalia kesällä 2020. Esitettävässä teoksessa luontosuhteen eri muotoja tulkittiin teatteri-ilmaisun ja flamencon ja butotanssin liikekielten avulla. Pyhä paikka? -hankkeessa taide ei ole vain tutkimuksen rinnalle rakennettava osa, tai toisin päin, vaan taide ja tutkimus syntyvät ja rakentuvat aidossa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Luontosuhteen kokemuksellisuus ja kehollisuus konkretisoituivat Pyhä paikka? -vaellusteoksen esityksissä. Esiintyjien ja katsojien oli tultava paikalle ja edettävä vaikeakulkuisessa maastossa. Itse teos oli paikkakohtainen, lähes sanaton, fyysisen näyttelijäntyön ja tanssin eri lajien keinoja ja ilmaisuvoimaa käyttävä puhutteleva kokonaisuus.

Pyhä paikka? -vaellusteoksen toteuttamista on dokumentoitu valokuvin ja videokuvaamalla.

Hankkeen tavoitteet

Pyhä paikka? -hankkeen tärkein tavoite on tutkia suomalaisen luontosuhteen eri muotoja yhdistämällä taidetta ja tiedettä aidon ja avoimen vuorovaikutuksen avulla. Hankkeen soveltavana tavoitteena on lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä luontoon kohdistuvien arvovalintojen merkityksestä ja muutoksesta, sekä taiteen keinoista auttaa ympäristöongelmiin liittyvien tunteiden käsittelyssä. Lisäksi hanke voimistaa siihen osallistuvien henkilöiden luontosuhdetta konkreettisesti tuomalla heidät luontoon ja kannustamalla sanallistamaan omaa luontosuhdettaan ja -elämyksiään.

Kokonaisuudessaan hanke on tieteen ja taiteen, ihmisen ja luonnon välisiä rajoja rikkovan luovan ajattelun ja tekemisen karkelo. Se kutsuu ennakkoluulottomasti osallistujiaan ja tekijöitään arvioimaan omaa luontosuhdettaan uudelleen, ja tutkii vallalla olevia luontoon kohdistuvia käyttäytymismalleja älyllisesti, sanallisesti ja kehollisesti. Periaatteena on, että jännitteistenkin kysymysten äärellä voidaan kohdata avoimesti ja rehellisesti. Tässä hankkeessa ei pelata varman päälle ja yllätykset toivotetaan tervetulleiksi. Hankkeessa perinteiset roolit heittävät häränpyllyä, kun tutkijasta tulee taiteilija ja taiteilijasta tutkija; yleisöstä osa esitystä ja näyttämöstä keskeinen roolihahmo.