Anna-Kaisa Tupala
Silloin kun yliopiston käytävillä vielä sai kulkea, siellä oli väkeä paikalla töissä ja oli mahdollisuus viettää yhteisiä kahvitaukoja, tällöin oli myös mahdollista ajautua keskusteluihin, jotka avasivat uusia ovia niin omaan ajatteluun kuin tekemiseenkin. Näiden kahvitaukokeskustelujen kautta minä päädyin mukaan Pyhä paikka? -hankkeeseen ja ensimmäisten keskustelujen jälkeen olen uponnut tänne huomattavan paljon syvemmälle kuin alun perin luulinkaan. Mutta ainoastaan hyvällä tavalla, sillä hanke on mitä mielenkiintoisin!
Monitieteinen tutkimus (jossa yhtä useampi tieteenala mukana) ja monialainen tutkimus (esim. taide ja tiede yhdessä) ovat erikseenkin toteutettuna usein antoisan lisäksi haastavia. Tässä hankkeessa teemme sekä monitieteistä että monialaista tutkimusta: nojaudumme taideperusteiseen tutkimukseen eli arts-based research -perinteeseen, jossa taide yhdistyy tutkimukseen avaten uusia tulkintamahdollisuuksia ja tuoden uudenlaista, moniäänisempää aineistoa ja ymmärrystä.
Ihmisten luontokäsitykset eivät ole yhteen mielipiteeseen tai ajatukseen sidottuja. Luontokokemuksia ja käsityksiä voi (ja usein onkin) useita ja ne voivat olla jopa keskenään ristiriitaisia. Meihin ihmisiin mahtuu monenlaista sisältöä muullakin tavoin, eivätkä vahvuutemme rajaudu kapeasti vain koulutustaustan mukaisesti. Esimerkiksi kaikki Pyhä paikka? -hankkeen päätoimiset tutkijat toimivat myös taiteen parissa: yksi musiikin, yksi tanssitaiteen ja yksi kuvataiteiden parissa. Monialaisuus ja moniosaaminen tuo vahvuutta myös tutkimukseen; tällöin on mahdollista nähdä ja ymmärtää esimerkiksi aineistosta tasoja ja vivahteita, jotka muutoin voisivat jäädä huomaamatta. Toimijuus monialaisessa tutkimusryhmässä ei aiheuta liiallista hämmennystä, sillä voimme ymmärtää myös taiteen tapaa olla äänessä ja kertoa asioita. Vaikka yhteensovittamista ymmärryksestä huolimatta silti on luvassa, lopputulos voi parhaimmillaan olla osiensa summaa suurempi.
Monitieteisyys kohtaa Pyhä paikka? -hankkeessa taidehistorian ja luonnonsuojelubiologian sulavana yhteentörmäyksenä. Lisäksi käytämme sekametodipakettia eli olemme valinneet tutkimuksemme työkaluiksi sekä määrällisiä että laadullisia menetelmiä. Perinteisesti käytetään vain yhtä metodilinjaa ja vaikka näiden yhdistelmä ei suoranaisesti ole harvinainen niin ei se myöskään ole kovin yleisesti käytetty. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tutkimme ja analysoimme yhdessä täällä verkkosivuilla olleen nettikyselyn määrällisiä vastauksia (yht. n. 730 vastaajaa) ja Pyhä paikka? -vaellusteoksen esitysten yhteydessä tehtyjä laadullisia yksilöhaastatteluja (n. 70 kpl). Haastatteluaineiston analysointiin käytämme sisällönanalyysiä ja nettikyselyyn faktorianalyysiä. Näiden ensimmäisten vaiheiden jälkeen alamme yhdistää saamiamme tuloksia ja tämä tulee olemaan mielenkiintoista sekä haastavaa.
Suomalaista luontosuhdetta ei juuri ole tutkittu aiemmin tällä tavalla kuin me nyt teemme.
Metsämielipiteitä ja metsäsuhdetta on kartoitettu jos ei vuosikymmeniä, niin ainakin useita eri kertoja ja suomalaisesta metsäsuhteesta onkin saatavilla paljon tietoa (ks. esim. Metsämuseo Lusto). Luonto pitää sisällään kuitenkin paljon muutakin kuin metsää ja suurten globaalien ongelmien kuten monimuotoisuuskadon vuoksi on tarpeen tietää mitä ihmiset ajattelevat luonnosta: vain siten voimme päästä tekemään vaikuttavia päätöksiä ja ohjaamaan toimenpiteitä suuntaan, jotka tukevat monimuotoisuuden turvaamista ja tulevat ihmisten puolelta hyväksytyiksi. Suomalaisen luontosuhteen diskurssit kertovat meille, miten luonnosta Suomessa ajatellaan.
