Anna-Mari Laulumaa
Kaisa kysyi elokuussa 2019 innostustani lähteä mukaan luontosuhdetta tutkivaan tiedettä ja taidetta yhdistävään projektiin. Olimme juuri päättäneet esitykset Patarein vankilassa Tallinnassa varsin raskaiden teemojen äärellä ja mieleeni piirtyi kuva luonnon helmassa rakennettavasta esityksestä, joka rankkojen vankilateemojen jälkeen tuntui ihanan virkistävältä. Paikkakohtainen esitys luontosuhteesta? Luontoon! Ihanaa! Kivisiin vankilarakennuksiin rakennettujen paikkakohtaisten esitysten jälkeen näin itseni makaamassa sammalikolla ja vaeltelemassa luonnossa etsien oikeaa kohtaa kullekin kohtaukselle.
Esitysten alkusolu syntyy usein hetkessä. Tämän projektin esityksen paikaksi halusin Hitonhaudan Laukaan Valkolassa ymmärtämättä itsekään aluksi, miksi juuri tämä paikka olisi tähän tarkoitukseen hyvä. Valinta on osoittautunut oikeaksi, mutta ei helpoksi. Hitonhauta on suomalaisen luontosuhteen ja luonnonsuojelun diskurssien tutkimiseen oivallinen paikka. Se on vaikuttava rotkolaakso lähellä Jyväskylää, varsin helppojen yhteyksien päässä. Helppous loppuu kuitenkin viimeistään kun kampeaa itseään rotkon pohjalla kiveltä toiselle. Mieleen pulppuaa manaus jos toinenkin, Hitonhaudan nimi alkaa saada uusia merkityksiä.
Luonto ei olekaan vain mukava helma ja lämmin syli, vaan ankara ja vaativa, kovakin.
Myös Hitonhaudan nimessä on voimaa. Hautana rotko on tarinan mukaan ollut ainakin niille hirville, joita sinne on saalistaessa ajettu. Sana hitto tai oikeastaan hiisi taas tarkoittaa mareilla vieläkin pyhää paikkaa. Meillä suomalaisilla sen merkitys on muuttunut tarkoittamaan jotakin pahaa tai pelottavaa. Vanhojen uskomusten ja kristinuskon taistelu sanoista ja paikkojen merkityksistä liittyy myös tähän paikannimeen. Historia avautuu Hitonhaudalla kerroksittain. Sen luola tiedetään isonvihan turvapaikkana. Vielä kauemmas historiaan näkee kun katsoo jääkauden muodostelmia. Supan kivet ovat nakottaneet samoilla sijoillaan 11 000 vuotta, jääkaudesta asti.
Hitonhauta on suojelualuekokonaisuus, jossa on yksityistä ja valtion omistamaa maata. Suojelumääräyksissä kielletään mm. tapahtumien järjestäminen alueella. Yksityisen maanomistajan alueella olevaa luonnonsuojelualuetta hallinnoi Keski-Suomen ELY-keskus ja valtion maata Metsähallituksen Luontopalvelut. Hitonhaudalla ei ole suojeltu vain rotkoa, vaan myös rotkossa olevia kasveja. Hitonhauta ei siis ole kansallispuisto tai varsinainen retkeilyyn tarkoitettu kohde, vaan nimenomaan suojelualue. Se on kuitenkin niin kiinnostava ja maaginen paikka, että se vetää puoleensa enenevässä määrin kävijöitä.
Kasvien suojelemiseksi paikalle tarvittaisiin pitkospuut. Pitkospuita taas täytyy kunnostaa ja pitää yllä.
Rahaa valtiolla, eli Metsähallituksella ja alueellisella ELY-keskuksella, ei ole kaikkien luonnonsuojelualueiden hoitamiseen eikä resursseja niillä olevien rakenteiden huoltamiseen. Valtion resurssit menevät pääsääntöisesti kansallispuistoihin. Olimme ajatelleet hankkeessamme rakennettavien pitkospuiden voivan jäädä alueelle ikään kuin kiitoksena siitä, että saimme tehdä tämän esityksen, mutta se ei ollutkaan mahdollista. Kun pitkospuiden hoitamiseen ei ole varattu rahoja, voi rikkinäisten pitkospuiden aiheuttamasta vahingosta johtuva onnettomuus tulla valtion maksettavaksi.
Suojelupäätös on vain jonkun vaiheen tai prosessin alkukohta. Alue voidaan suojella, mutta suojaavien reittien rakentamiseen ja kunnossapitämiseen ei välttämättä ole osoitettu rahaa. Suojeltaessa rajoitetaan esimerkiksi alueen metsien käyttöä, mutta ihmisten kulkua jokamiehenoikeuksien perusteella ei ole mahdollista jatkuvasti rajoittaa muuten kuin hyvin erityisellä suojelupäätöksellä. Silloinkaan meillä ei ole taloudellisia resursseja aidata alueita, vaan suojelun toteutuminen on lopulta enemmän tai vähemmän kansalaisten tahdosta kiinni. Siis tahdosta noudattaa yhteisiä pelisääntöjä.
Hitonhauta avaa luonnonsuojeluun liittyvää jännitteistä kenttää tavalla, jota en olisi koskaan osannut kuvitella etukäteen.
Hitonhauta onkin osoittautunut oivalliseksi paikaksi myös tutkimuksen näkökulmasta. Maanomistajien, paikallisten asukkaiden, matkailijoiden, elinkeinoelämän ja luonnonsuojelijoiden näkemykset alueen ja sen ympäristön käytöstä voivat poiketa voimakkaasti toisistaan. Tämä sama jännitteinen kenttä on näkyvillä monissa muissakin luonnonsuojeluun liittyvissä keskusteluissa: kun Pallastunturille haluttaisiin rakentaa lisää tai kun Ylläksen lähelle Hannukaiseen suunnitellaan kaivosta. Tilanteet ja näyttämöt vaihtuvat ja muuttuvat, mutta jännitteisyys ja ristiriitaisuus on olemassa. Itse esityksen rakentamisen kannalta haastava ja jännitteinen kenttä tuntuu välillä liiankin haastavalta. Jos jotakin olen oppinut tähän mennessä, se on tämä: luonnonsuojelussa samoin kuin kaikessa muussakin olisi hyvä istua alas ja keskustella eri tavalla tai eri näkökulmasta asiaa katsovien ihmisten kanssa. Oma näkökulma ja sen mittakaava on hyvä välillä altistaa arvioinnille ja siihen auttaa ihmisten kohtaamisen kautta syntyvä aito keskustelu. Aidossa keskustelussa etsitään myös yhteistä kieltä, sanoja joita toinen voi ymmärtää.
Lisätietoa Hitonhaudasta tällä sivulla.